tiistai 13. maaliskuuta 2018

Flavia ratkaisee taas

Kolmasti naukui kirjava kissaAlan Bradley: Kolmasti naukui kirjava kissa. Bazar-kustannus, 2018.

Flavia de Luce -sarjan kahdeksas osa!

Flavia on palannut kotiin. Kotona tilannetta varjostaa isän sairaus, mutta Flaviaa piristää seudulla tapahtunut murha, varsinkin kun juuri hän löytää ruumiin. Aika kylmäpäinen tyttö tämä Flavia kyllä on! Hän tekee päätelmiä ja suorittaa omia tutkimuksiaan, toki kaikki lopulta ratkeaa. (Hauskaa, että kaikki tahot uskovat hänen peitetarinoitaan, vaikka hän oikeasti todella on 12-vuotias.)

Ostin kirjan eilen ihan kirjakaupasta, kun erään pienen pettymyksen jälkeen kaipasin piristystä ja olin tämän kirjan jo aikaisemmin päättänyt ostaa sen ilmestyttyä. Verkkokaupasta olisin tosin saanut selvästi halvemmalla.

Iltalukemisena sitten aloitin ja niinhän siinä kävi, että kolmen aikoihin oli kirja luettu. Ei sitä voinut päästää käsistään. Kirjan lopusta jäi vähän hämmentynyt olo.

Ei kommentteja: