perjantai 16. helmikuuta 2018

Naiset 1918

Anneli Kanto: Veriruusut.  Gummerus, 2016. Pokkari, ensimmäinen painos 2008.

Veriruusut Vuoden 1918 tapahtumia ja naiskaarteja käsittelee tämä kaunokirjallinen teos. Ostin pokkarin itselle, kun olin kuuntelemassa kirjailijan esitystä vuodesta 1918.

15-vuotias Sigrid aloittaa työt Valkeakosken paperitehtaalla.  Vallankumoustouhuihin hän lähtee mukaan aluksi ystävänsä yllyttämänä, mutta innostuu sitten itsekin. Punakaartiin naisosastoon liittymisen jälkeen hän marssii ylpeänä ja voimansa tunnossa housuissa ja tukka leikattuna.

Lempi on Teiskossa piikana, kunnes kyllästyy ainaiseen orjana oloon ja lähtee Tampereelle puuvillatehtaaseen töihin. Työ on raskasta ja huonosti palkattua, vuokran ja ruoan jälkeen ei rahaa riitä muuhun, ei edes talvitakkiin. Mutta kun tehtaanpilli huutaa, päivän työt on tehty, siitä Lempi pitää.

Molemmat naiset liittyvät punakaartiin ja kantavat asetta. Kanto kuvaa uskottavasti näiden nuorten naisten tuntoja. Kokemukset herroista ja luokkaeroista ovat selvät ja kitkerät. Vähän aikaa nainenkin on ihminen ja saa tehdä tasavertaisena osansa paremman maailman hyväksi, vaikka monien työläismiestenkin silmissä "hamekaartit" olivat kakkosluokkaa.

Ostin kirjan maanantaina ja olen lukenut sitä iltaisin koko viikon, torstai-illalla pääsin loppuun. Lukukokemuksen vaikuttavuutta lisää tieto, että tapahtumat voisivat olla totta.

perjantai 9. helmikuuta 2018

Kotimaista fantasiaa

ÄänihäkkiLoukkupoikaNonna Wasiljeff: Loukkupoika. Otava, 2018.
Arja Puikkonen & Emma Puikkonen: Äänihäkki. Otava, 2018.
Sonja Kinnunen: Univeljet. Reuna, 2017.


Olen kuullut aina toisinaan jonkun fantasiaharrastajan kertovan, että hän lukee vain englanninkielistä fantasiaa, ehkä joskus harvoin käännösfantasiaa, koska suomainen fantasia nyt vain on niin huonoa ja kökköä, ettei se kiinnosta.
Nämä kolme kirjaa ovat melko satunnainen otos, olen sopinut kirjoittavani jokaisesta arvion, mutta varsinaisesti mitään erityisempiä etukäteistietoja minulla ei ollut.

Nonna Wasiljeffin Loukkupojan päähenkilö Aaron on elänyt koko ikänsä eräänlaisessa vankilassa, josta pakenee muutamaan muun kanssa. Vankilaan on kerätty ihmisiä, joilla on erityiskykyjä. Heitä on estetty käyttämästä kykyjään ja heitä on käytetty hirvittäviin ihmiskokeisiin. Paon jälkeen Aaron yrittää pysyä turvassa ulkomaailmassa ja samalla selvittää salaisuuksia, joista osa liittyy häneen itseensä.

UniveljetArja ja Emma Puikkosen Äänihäkki kertoo 15-vuotiaasta Uku-tytöstä, joka saa selville, että hänellä on ollut kuusi veljeä. Veljet ovat kadonneet jälkiä jättämättä samana päivänä kuin Uku syntyi. Uku lähtee selvittämään, mitä veljille on tapahtunut, vaikka kylien välillä liikkuminen ilman lupakirjaa on ankarasti kielletty.

Sonja Kinnusen Univeljissä 17-vuotias Alex näkee jatkuvasti unessa ikäisensä pojan, joka kuitenkin välttelee ja pakenee häntä. Alex on nähnyt pojan aikaisemminkin, kun lumivyöry hautasi joukon laskettelijoita. Poika oli samassa lumitaskussa Alexin kanssa ja hän oli hengissä, kun heidät kaivettiin esille. Uutisissa kuitenkin kerrottiin, että vain yksi ihminen, Alex, oli selvinnyt lumivyörystä hengissä.

Kaikissa näissä kirjoissa kerronta on sujuvaa ja vauhdikasta, kirjat pitävät otteessaan ja jokaisessa kokonaisuus pysyy hyvin kasassa. Mukana on rinnakkaismaailmoja, yliluonnollisia kykyjä, tieteen ihmeitä, ihmiskokeita, ajan vääristymiä, erilaisuutta ja erilaisuuden pelkoa, julmuutta, romantiikkaa ja kummallisia perhesuhteita. Lukiessa tulee mieleen mahdollisia inspiraation lähteitä, mutta jokaisessa on myös paljon omintakeista ainesta. Epäilemättä angloamerikkalaisen fantasian valtavassa kirjossa voi olla helmiä, jotka nousevat näiden yläpuolelle, mutta minkään näistä teoksista ei todellakaan tarvitse hävetä olemassaoloaan. Jokainen näistä kirjoista saa varmasti faneja, jos vain lukija antaa kotimaiselle fantasialle mahdollisuuden.

tiistai 6. helmikuuta 2018

seikkailu maitokaupan liepeillä

Onneksi oli maitoa


Neil Gaiman: Onneksi oli maitoa. Kuvitus Christian Riddell. Suom. Tuomas Nevanlinna.Jalava, 2017.

Isä lähtee ostamaan maitoa aamiaiselle, mutta viipyy oudon kauan. Isän selitys viipymiseen on varsin monipolvinen sisältäen aikamatkustusta, merirosvoja, vampyyreja ja monenlaista muuta merkillistä, mutta maito on aina tärkeässä roolissa. Lapsista moiset seikkailut tuntuvat hiukan epäuskottavilta, mutta isällä on esittää vankkumaton todituskappale, tölkki maitoa.

Neil Gaimanin teksti on hersyvän hauskaa ja Christian Riddellin piirroskuvitus sopii siihen täydellisesti. Isän maidonhakumatka vetää vertoja paroni Munchhausenin seikkailuille, vaikka ympäristö on toinen...

lauantai 3. helmikuuta 2018

Vuosi 1918

Viikon kirja

Sinä vuonna 1918Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918. Gummerus 2018.

Mike Pohjolan Sinä vuonna 1918 ei ole ihan tavallinen lukuromaani, vaan lukija voi itse vaikuttaa siihen, mitä päähenkilölle tapahtuu. Itse asiassa lukija on se päähenkilö. Lukemisen aluksi lukija saa päättää itsestään muutamia asioita kuten henkilönsä nimen, sukupuolen ja asuinseudun, lukemisen edetessä lukija voi tehdä valintoja, joiden perusteella tarina jatkuu. Voi sattua niinkin, että päätyy teloitusryhmän eteen tai vankileirille. Kirjan voi kuitenkin aloittaa uudestaan montakin kertaa, ja joka kerralla saa kokea erilaisen elämänkohtalon.

Pidin tästä, vaikka sitä ihmettelin, miksi aloitus on aina ja kaikille sama: huutolaiseksi joutuva mökin lapsi. Toisaalta siinä kyllä näkee, että samoista lähtökohdista voi päätyä hyvin erilaisiin tilanteisiin...
Julkaisen tästä kirjasta varsinaisen arvion toisaalla, joten tässä ei nyt vielä tämän enempää - jos muistan, liitän arvion tähän sen ilmestyttyä.




perjantai 2. helmikuuta 2018

Noituri vielä kerran


Image for Myrskykausi from Suomalainen.comAndrzej Sapkowski: Myrskykausi. WSOY, 2017.

Noituri-sarjan kahdeksas osa. Varsinainen pitkä tarina jo päättyi, tämä sijoittuu varhaisempiin aikoihin.

Noituri menettää miekkansa, saa outoja työtarjouksia, sekaantuu velhojen tuotekehittely- ja tuotantoasioihin ja viettää miellyttäviä öitä ja päiviä hurmaavan velhon luona.

Witcher-pelit ovat todella suosittuja ja tässä kirjassa on paljon sellaista, jota voisi kuvitetta pelattavan. Mukana on paljon vauhdikasta toimintaa ja hiukan mystisiä tapahtumiakin. Noituri on ehdottomasti viihdyttävä sarja eikä tämä kahdeksas osakaan tuottanut pettymystä.  

lauantai 27. tammikuuta 2018

Artemis Fowl - loppu


Kuvahaun tulos haulle artemis fowl kirjat
kuva: Artemis Fowl - Aikaparadoksi
Eoin Colfer: Artemis Fowl -sarjan osat Aikaparadoksi, Atlantiskompleksi, Viimeinen vartija. WSOY


Kuvahaun tulos haulle artemis fowl kirjatNämä Artemis Fowl -kirjat osuivat silmiin Salon kirjaston poistohyllystä. Pidin sarjan ensimmäisistä kirjoista, joten toki halusin nämäkin lukea.  

 Aikaparadoksissa Artemis Fowl joutuu lähtemään          aikamatkalle, jolla hänen pitäisi estää oma aikaisempi tekonsa. Vastakkain on siis kaksi Artemista ja vauhti sen mukaista.

Atlantiskompleksi on psyykkinen oireyhtymä, johon kuuluu mm. pakkomielle numeroihin ja vainoharhaisuus, myöhemmin myös persoonallisuuden pirstoutuminen. Artemis pitäisi parantaa, mutta samaan aikaan vankilasta pakenee pahamaineinen rikollinen, joka mielihyvin tappaisi Artremiksen sekä hänen keijuystävänsä.

Viimeinen vartija onkin sitten rajua tavaraa, kun vaakalaudalla on koko ihmiskunta. Mestaririkollinen Opal Koboi on laatinut hurjan suunnitelman, jossa hän vapautuu vankilasta ja tulee keijumaailman kuningattareksi, joka ihmisten tuhouduttua hallitsee myös maan päällä. Kirjan loppu on ... varsin lopullinen...

Artemis Fowl -sarja  on viihdyttävä ja kiinnostava oveline keksinöineen ja ideoineen. Monissa sarjoissa viehätys alkaa hävitä muutaman ensimmäisen osan jälkeen, mutta Artemis pitää pintansa aika hyvin. Artemis Fowlia on nyt ilmestynyt kahdeksan osaa (ja yksi lisäkirja) ja ainakin nykytiedon mukaan sarja on nyt valmis eikä jatkoa enää tule. Aivan samantyyppisenä sarja ei voisikaan Viimeisen vartijan tapahtumien jälkeen jatkua.  Colfer on kirjoittanut myös muuta kiinnostavaa, ehkä hän tosiaan jättää Artemis-sarjan tähän.

perjantai 26. tammikuuta 2018

viikon kirja on kirjailija

Ursula Le Guin (21.10.1929-22.1.2018)

Ursula Le Guin  oli suurenmoinen kirjailija ja uutinen hänen kuolemastaan teki surulliseksi, vaikka ikäähän hänellä jo oli.

Joskus nuoruuden päivinä Pimeyden vasen käsi ja Osattomien planeetta tekivät lähtemättömän vaikutuksen, ja Maameren tarinat -sarja kuuluu ikisuosikkeihin. Luullakseni olen lukenut hänen kirjoistaan kaikki suomeksi käännetyt, itselläni ei tosin ole läheskään kaikkia. 

Kevyet mullat, yksi suurista on nyt poissa.

lauantai 20. tammikuuta 2018

Topelius


Viikon kirja: Lukemisia lapsille

Zacharias Topeliuksen syntymästä tuli 15.1. kuluneeksi 200 vuotta, joten viikon kirjaksi sopii tämä hyvin. Olen lukenut kirjaa tulevaa artikkelia varten. 

Zacharias Topeliuksen (1818−1898) kahdeksanosainen Läsning för barn (1865−1896) julkaistiin suomeksi vuodesta 1874 nimellä Lukemisia lapsille. Sarja sisältää satuja, todellisuuspohjaisia kertomuksia, näytelmiä ja runoja.Osa hyvin tuttuja, kuten Adalmiinan helmi tai Vattumato, osa sellaisia, joista en ole koskaan ennen kuullut eikä kaikista ehkä olisi niin väliäkään. Kiinnostavaa kyllä on.

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Jatkoa klassikoille

Jatkuu! – Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoistaErkka Mykkänen (toim.) Jatkuu! Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista. Gummerus, 2017.

Näin tästä ennakkotiedon ja kiinnostuin, joten tartuin kirjaan sen kirjastossa nähdessäni. Kirjassa kymmenen kirjailijaa kirjoittaa tekstiä kotimaisen klassikon pohjalta. Osa kirjoittaa jatkoa, osa muuta ko. teoksen innoittamaa tekstiä. Jokainen myös kuvaa lyhyesti omaa suhdettaan teokseen, josta kirjoittaa. Käsitellyt teokset: Seitsemän veljestä, Rakastunut rampa, Mirdja, Kalevala, Taikatalvi, Sinuhe egyptiläinen, Hanna, Alastalon salissa, Rautatie, Sudenmorsian.Osa teksteistä oli kiinnostavia, osa jätti kylmäksi, osa vähän ärsytti.

Joonas Konstigin Kalevalaan pohjautuva "Kerro miulle, ristiturpa" oli yksi niistä, jotka kiinnostivat minua etukäteen. Teksti ei ehkä ollut kovin yllätyksellinen, mutta sisälsi kivoja oivalluksia. Myös Sudenmorsian kuuluu erityisiin kiinnostuksen kohteisiini. Juhani Karila siirsi kirjan pelimaailmaan novellissaan "Suenmorsian - halfbreed", joka kuuluu kirjan parhaimpiin teksteihin. Suorastaan herkullinen oli myös Erkka Mykkäsen Sinuhe-jatko "Hän joka sai mittansa täytenä".

Fanifiktio, toisen tarinaan viittaaminen, kaikki siltä väliltä... Mielenkiintoinen alue.

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Lumikki



https://lumikkitrilogia.files.wordpress.com/2013/02/valkea-kuin-lumi.jpg
Musta kuin eebenpuuSalla Simukka: Valkoinen kuin lumi. Tammi, 2013.
Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu. Tammi, 2014.

Ostin kirjaston poistomyynnistä Simukan Lumikki-trilogian kaksi jälkimmäistä osaa, ensimmäinen osa oli ehkä jo myyty tai ainakaan sitä en löytänyt. Kirjat jäivät hyllyyn odottamaan, että lukisin ensin ykkösosan Punainen kuin veri ja jatkaisin sitten näillä, mutta  asia unohtui, kun ko. kirjaa ei heti tullut vastaan. Nyt iltalukemista katsellessani päätin, että luen nämä ilman ykkösosaa ja ehkä palaan ensimmäiseen osaan joskus.


Kirjasarjan päähenkilö on lukioikäinen Lumikki Andersson. Päähenkilön nimi ja sarjan kirjojen nimet (myös kansikuvat) ovat käsittääkseni ainoat yhtymäkohdat Lumikki-satuun (ainakin näin toisen osan vasta luettuani). Joskus olen muistaakseni kuvitellut, että kysymyksessä on vahvemminkin satuun liittyvä kertomus. Katsotaan, kun kolmas osa on luettu...

Kirjassa Valkoinen kuin lumi Lumikki on matkustanut lomalle Prahaan päästäkseen irti aikaisemmista tapahtumista, joiden yhteydessä mm. Lumikkia on ammuttu. Varhaisemmista tapahtumista kerrotaan sen verran, ettei ensimmäisen osan lukemattomuus kauheasti haittaa. Prahassa Lumikkiin ottaa yhteyttä nuori nainen, Zelenka, joka kertoo olevansa hänen sisarensa, isän syrjähyppy parinkymmenen vuoden takaa. Lumikki ei tiedä, mitä uskoa, mutta Zelenkaan tutustuminen vetää hänet mukaan pelottaviin tapahtumiin, jossa Lumikki on useaan kertaan tappajan maalitauluna.
Vauhdikasta menoa, sujuvaa tekstiä, ymmärrän hyvin, miksi on saanut suosiota.

Sarjan kolmannessa osassa, Musta kuin eebenpuu, Lumikki on taas koulussa ja harjoittelee koulunäytelmää. Lumikki on kahden poikaystävän loukussa. Poikaystävä Sampsa on rakas, mutta entinen poikaystävä Liekki haluaisi jatkaa suhdetta eikä Lumikki pysty olemaan välinpitämätön. Mutta keskeistä on, että Lumikki pelkää outoa stalkkeria, joka uhkailee väkivallalla ja vaikuttaa tietävän hänestä jopa enemmän kuin hän itse.
Pidin toisesta osasta enemmän kuin tästä, mutta jännittävä oli tämäkin. Juonta paljastamatta en oikeastaan voi kertoa enempää.


perjantai 12. tammikuuta 2018

salainen maa



Ikuisen hämärän maaUrsula K. Le Guin: Ikuisen hämärän maa. Vaskikirjat, 2017.

Kaksikymmenvuotias Hugh löytää yllättäen oudon, rauhallisen paikan, jossa on aina  iltahämärä ja jossa aika ei kulje - tai ainakin kulkee hitaammin kuin muualla. Hughin elämä on aika ilotonta. Työ kaupassa sujuu rutiinilla, äidin tarpeiden vuoksi omat haaveet on haudattava. Salainen piilopaikka antaa Hughille voimia ja hän alkaa pyrkiä sinne yhä useammin.

Irenenkään elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Hänkin on huolissaan äidistään, vaikka ei joudu asumaan tämän kanssa. Työstä saa sen verran palkkaa, että pärjää kimppakämpässä asumalla. Myös Irene on löytänyt ikuisen hämärän maan ja myös sen asukkaat. Hän pitää paikkaa omanaan ja tyrmistyy huomatessaan tunkeilijan, Hughin. Mutta käy ilmi, että Hughia tarvitaan johonkin salaperäiseen tehtävään, jonka on määrä pelastaa salainen maa ja sen asukkaat.

Tarinan idea on viehättävä, salainen maailma, johon vain minulla on pääsy ja josta kukaan muu ei tiedä mitään. Pelastusretki toki kuuluu fantasian perusjuoniin, vaikka kaikki ei sitten menekään aivan kaavojen mukaisesti.

Nimitin tämän viikon kirjaksi, koska luin sitä useampana iltana. Parisataasivuisen tarinan olisin toki voinut lukea kerralla loppuun, mutta halusin nautiskella salaisella maailmalla hiukan pitempään. Kirja on julkaistu englanniksi vuonna 1980, mutta käännetty suomeksi vasta nyt.  



Kuvahaun tulos haulle salainen puutarhaLISÄYS: Tämän innoittamana oti iltalukemiseksi Frances Hodgson Burnettin Salaisen puutarhan, jossa siinäkin löydetään salainen paikka, joka muuttaa elämän. Kirjasta on näköjään tehty uusi suomennoskin, minulla on vanha kappale vuodelta 1965.Viehättävä kirja, johon palaan aina silloin tällöin.

lauantai 6. tammikuuta 2018

arvioitavana tietokirjoja



Jeena Rancken: Yliluonnollinen kokemus. Tulkinta, merkitys ja vaikutus. Vastapaino 2017.

Merja Polvinen, Maria Salenius ja Howard Sklar (toim.): Mielikuvituksen maailmat. Tieteidenvälisiä tutkimuksia kirjallisuudesta. Eetos, 2017.

Yliluonnollinen kokemusHyllyssäni on joitakin kirjoja, joita olen saanut arvioitaviksi, nämä kuuluvat niiden joukkoon. Molemmat kirjat olen kertaalleen lukenut läpi jo aikaisemmin, ja arvioita varten oli tehtynä myös joitakin muistiinpanoja. Jostain syystä varsinainen arvion laatiminen on vain lykkääntynyt. Nyt tartuin näihin kahteen kirjaan ja päättäväisesti ryhdyin laatimaan arvioita.
Mielikuvituksen maailmat - Worlds of ImaginationJeena Ranckenin kirja on hänen väitöskirjansa, joka on aiheensa vuoksi saannut jonkun verran julkisuutta myös tiedemaailman ulkopuolella. Mielikuvituksen maailmat on artikkelikokoelma, joka on julkaistu Bo Petterssonin juhlakirjaksi. Molemmat hyvin kiinnostavia  aihepiiriltään.
Kovin paljon yhteistähän näillä kahdella kirjalla ei ole. Molemmat ovat tieteellisiä kirjoja, eivät populaareja tietokirjoja. Kummatkin ovat minulla arvioitavina, molemmat arviot tulevat samaan julkaisuun, Tieteessä tapahtuu -lehteen, tosin tuskin samaan numeroon. Varmaan tämän vuoden aikana arviot ilmestyvät, ne tulevat olemaan luettavissa sekä painetussa lehdessä että verkkoversiossa.
Yliluonnollinen kokemusYliluonnollinen kokemus 

perjantai 5. tammikuuta 2018

Poirot ratkaisee jälleen

NimikirjainmurhatSophie Hannah: Nimikirjainmurhat (The Monogram Murders) suom. Terhi Vartia. WSOY, 2014.

Agatha Christien tuotannon ystävänä olen tietenkin kuullut, että Hercule Poirot -tarinoita kirjoitetaan lisää. En kuitenkaan ole ollut niin kiinnostunut, että olisin etsinyt niitä luettavakseni. Kirjastossa tuli kuitenkin vastaan tämä Nimikirjainmurhat, ja tartuin siihen kiinnostuneena. 

Hercule Poirotin kanssa rikoksia ratkoo nuori Scotland Yardin etsivä nimeltä Edward Catchpool. Nimikirjainmurhat muistuttaa monessa mielessä hyvin Agatha Christien dekkareita, mutta Catchpool ei ole christiemainen päähenkilö, vaan ehkä paremmin hannahmainen. Kirjoja on nyt jo tullut toinenkin (Suljettu arkku) ja tiettävästi ainakin kolmas olisi tulossa. Catchpool vaikuttaa henkilöltä, joka saattaa kasvaa ja monipuolistua uusien kirjojen myötä - tosin henkilökohtaisesti en toivo tämäntapaisessa dekkarissa käsiteltävän kovin paljon rikoksen selvittäjän ongelmia.

Kolme henkilöä löydetään kuolleina hotellista - samaan aikaan Hercule Poirot tapaa nuoren naisen, joka pelkää henkensä edestä, mutta vakuuttaa ansaitsevansa sen, mitä on vääjäämättä tulossa. Hercule Poirot tarttuu ohjaksiin ja alkaa selvittää rikosta tai rikoksia. Tapahtumat kietoutuvat yhteen menneisyyden kanssa, yksi jos toinenkin näyttää syylliseltä, kuten asiaan kuuluu. Suurella mielenkiinnolla luin kirjan loppuun, vaikka pidin kyllä kirjan alkupuolesta enemmän kuin loppuosasta.