torstai 20. lokakuuta 2016

Ritareita ja romantiikkaa

J. S. Meresmaa: Keskilinnan ritarit. Osuuskumma, 2016.
keskilinnan_ritarit_etukansi_web



Ostin Kirjamessuilta muutamia Osuuskumman kirjoja ja eilen illalla päätin aloittaa niistä yhden. Puoli kolmelta kirja oli luettu.

Keskilinnan ritareita on markkinoitu miesten välisellä intohimolla ja rakkaustarina onkin kirjan keskeinen juonne. Kipinä Konnon ja Jehremin välillä on näkyvissä ensi tapahtumista saakka, ja on selvää, että heidän tulee saada toisensa, muuta ei lukija voisi hyväksyä.

Ritarit kuvataan joskus idealisteina, joiden ainoa toive on saada palvella kuningastaan. Todellisuudessa varmaan aina ja joka paikassa on ihmisiä, jotka haaveilevat vallasta ja pyrkivät yhä parempiin asemiin. Meresmaan Keskilinnassakin tapahtuu juonittelua, johon myös ritarikunta on sekaantunut. Jehrim liittyy tapahtumien vyyhteen niin keskeisesti, että hän on vaarassa menettää ritarinarvon lisäksi myös päänsä.

Konno puolestaan on tyrmistynyt, kun hänen ihailemansa ritari ei kelpuuta häntä aseenkantajakseen. Ilmoitus tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta, sillä Konno itse ei tajua, missä hän olisi toiminut väärin. Hän joutuu palaamaan kotiinsa, jossa häneen ollaan pettyneitä, sillä ainoan pojan toivottiin tuottavan suvun nimelle kunniaa, ei epäonnistumisen häpeää.

Hovin piirissä tapahtuneissa juonitteluissa mukana on kateutta, vallanhalua, petoksia ja intohimoakin. Valtapyrkimyksissä on käytetty rumia keinoja, eikä niitä kaihdeta myöhemminkään. Jehrim yrittää puhdistaa oman maineensa ja selvittää isänsä ja entisen aseenkantajansa kuoleman taustalla olevia epäselvyyksiä. Kun Jehrim on vaarassa, Konno lähtee epäröimättä apuun. Tapahtumat ovat vauhdikkaita ja välillä yllättäviäkin.

Keskilinnan ritarit on julkaistu aikaisemmin e-kirjoina kolmena pienonoisromaanina, mutta ne muodostavat yhden, kiinteän kokonaisuuden, joten päätös julkaista ne yhtenä niteenä on onnistunut. Painetussa kirjassa on mukana vielä jälkinäytös, jota e-kirjoissa ei ole. 

Ei kommentteja: