lauantai 27. elokuuta 2016

Roald Dahlin maailma

Kansikuva teokselle Roald Dahlin maailma  



Roald Dahlin maailma. (The Roald Dahl Treasury, 1997.) WSOY, 2006. 444 sivua. Useita suomentajia.

Palaan vielä Roald Dahliin - aihe ei ole vielä läheskään loppuun käsitelty!

Roald Dahl (1916-1990) oli tuottelias ja rakastettu kirjailija, joka kirjoitti sekä lapsille että aikuisille. Roald Dahlin maailma -teokseen on koottu pätkiä Roald Dahlin lastenkirjoista (joitain jopa kokonaan), mutta mukana on myös kirjeitä ja runoja, joita ei ole julkaistu kirjoissa. Mukana on myös Dahlin omaelämäkerrallisia tekstejä, myös hiukan Dahlin hävittäjälentäjä-urasta kyllä. Dahlin aikuisille kirjoittamia tekstejä ei kirjassa ole.

Kirja on jaettu neljään osaan: Eläimiä, Taikaa, Perhe, ystävät ja viholliset sekä Tärkeitä asioita.

Eläimiä-osiossa ehkä kiinnostavin teksti on "Poika, joka puhui eläinten kanssa". Surmattavaksi pyydystetty jättiläiskilpikonna päästetään vapauteen nuoren pojan puhuttua sen kanssa. Sen jälkeen poika katoaa ja nähdään myöhemmin merellä jättiläsikilpikonnan selässä. Toinen kiinnostava teksti on Kirahvi, kaani ja minä, jonka syntyvaiheista Dahl on kertonut, että hänellä oli ensin mielessä hahmot ja hän neuvotteli niistä luottopiirtäjänsä Quentin Blaken kanssa. Vasta tämän jälkeen alkoi tarina hahmottua. 

Taikaa-osiossa on mm. katkelma Iso kiltti jätti -kirjasta, jossa kerrotaan Ison kiltin jätin korvista. Sillähän on suuret korvat ja niin tarkka kuulo, että se kuulee leppäkertun askeleet lehdellä. Mukana on myös ohje kotoisten perskurkkanoiden valmistukseen. Ne tehdään kurkuista ja täytetään tonnikalalla tai jollain muulla ja koristellaan majoneesilla ja unikonsiemenillä. Osiossa on myös katkelma Dahlin viimeiseksi jääneestä kirjasta Tynkätyiset (The Minpins, 1991) ja ensimmäisestä lastenkirjasta Jaakko ja jättipersikka (James and the Giant Peach, 1961). Toki mukana on myös yksi suosikeistani Kuka pelkää noitia (The Witches, 1983). 

Perhe, ystävät ja viholliset sisältää omaeläkerrallisen aineksen lisäksi mm. otteet, joissa kerrotaan kahdesta erilaisesta isästä, Dannyn isästä, joka rakastaa ja kannustaa lastaan, ja Matildan isästä, joka pitää tytärtään typeränä ja turhana kiusankappaleena. 

Tärkeitä asioita sisätää myös omaelämäkerrallisia katkelmia ja myös esim. katkelman Nilviöt-kirjasta.

Roald Dahlin maailma esittelee lukijalle sekä Roald Dahlin lastenkirjatuotantoa että hänen elämäänsä. Se, mitä olisin oikeastaan kaivannut lisää, olisi ollut pieni, tiivis elämäkerta vaikka edes aikajanan muodossa.


Ei kommentteja: