lauantai 19. joulukuuta 2015

Korppien kestit

Korppien kestit (Nidottu, pehmeäkantinen) Gerorge R. R. Martin: Korppien kestit. Tulen ja jään laulu 4. Kirjava, 2014.

Korppien kestit jatkaa Tulen ja jään laulun tarinaa samaan tapaan kuin aikaisemmat osat, pätkä kerrallaan eri henkilöiden näkökulmasta katsottuna. Joidenkin henkilöiden puuttumista ihmettelin, mutta selitys tuli kirjan lopussa: seuraava osa kertoo tämän kanssa samanaikaisista tapahtumista ja tuo mukaan niitä henkilöhahmoja, joita tässä ei näkynyt.

Tästä sarjasta on sanottu, että asioita venytetään liikaa eivätkä pääjuonet etene tarpeeksi nopeasti. Vaikka toisaalta odotan malttamattomasti joidenkin asioiden selviämistä, pidän siitä, että lukijaa kuljetetaan monen eri henkilön nahoissa. Vaikka en aina pysy kärryillä tapahtumapaikoista ja ilmansuunnista, kukaan kirjan henkilöistä ei myöskään ole selvillä kaikesta. Ja aika herkullisia tilanteita ja mahdollisuuksia Martin lukijalle vilauttaa...

Tämä kirja tuli luettavakseni kirjastosta ja toivon saavani sieltä myös seuraavan osan, Lohikäärmetanssin. Kirja on jaettu kahteen osaan, joten lukemista riittää siinäkin muutamaksi päiväksi.

Ei kommentteja: