maanantai 28. joulukuuta 2015

Flavia de Luce ratkaisee

Hopeisen hummerihaarukan tapaus

Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus. Suom. Maija Heikinheimo. Bazar Kustannus, 2015.

Joululahjaksi sain kolmannen osan nuoren Flavia de Lucen selvittämistä rikoksista kertovasta sarjasta. Aika rajua on meininki 1950-luvun englantilaisessa pikkukylässä, jossa 11-vuotias Flavia löytää ruumiita ja ratkaisee rikoksia yhä kiihtyvällä vauhdilla. 

 

Kyllähän Flavia on kiinnostava päähenkilö ja hänen perheensä myös. Saattaisin kuitenkin pitää näistä kirjoista vielä enemmän, jos murhia ja kuolemia ei olisi niin paljon - Flavia voisi pohtia myös varkauksia tai muita paikkakunnan outoja tapahtumia. Vaikka varmaan se on juuri tämän sarjan idea, että mukana ovat dekkariin kuuluvat murhat, mutta ratkaisijana aivan erilainen henkilö kuin mihin on totuttu. Suhtautumiseni on siis hiukan kaksijakoinen. Pikkuvanha, välillä hyvin lapsellinen, välillä aikuismainen Flavia on kyllä hauska tuttavuus, sitä ei voi kieltää. 

 

Tiettävästi kirjoittaja kirjoittaa sarjaa parhaillaan, eli osia on tulossa kai niin kauan kuin lukijoita riittää, tällä hetkällä lienee ilmestynyt jo kahdeksas osa. Neljäs suomennettu osa on nimeltään Filminauha kohtalon käsissä.

 

Ei kommentteja: