sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Rikoksia 1920-luvun Helsingissä

Virpi Hämeen-Anttila: Kuka kuolleista palaa. Otava, 2016.


Kuka kuolleista palaaKarl Axel Björkin tutkimuksia, osa kolme
  Kuka kuolleista palaa on Virpi Hämeen-Anttilan 1920-luvun Helsinkiin sijoittuvan dekkarisarjan kolmas osa. Päähenkilö Karl Axel Björk on valtionhallinnon virkamies, joka valmistelee historia-aiheista väitöskirjaa ja tutkii rikoksia.

Björk on sävykäs päähenkilö, jolla on vahvat ihanteet ja pyrkimykset. Hän valitsee vaatteensa huolella ja pyrkii käyttäytymään sopivalla tavalla ja toimimaan oikein. Häntä kuitenkin kiehtoo myös valepukuun pukeutuminen  ja alamaailman joukossa liikkuminen. Björk on miellyttävän inhimillinen ilman supersankarielkeitä; toisaalta hän käyttäytyy pitkälti aikansa ihanteiden ja mallien mukaisesti.

Kuka kuolleista palaa -teoksessa tapahtuu tuhopolttoja. Erääseen tuhopolttoon liittyy kuollut mies ja avonainen kassakaappi, jossa olisi pitänyt olla huomattava summa rahaa. Björk kiinnostuu tietenkin tapauksesta. Hänellä on kuitenkin myös henkilökohtaisia huolia: rakkausasioissa on ongelmia ja kaiken lisäksi Siperiassa matkustellut isä palaa elävänä kotiin kaikkien odotusten vastaisesti.

Tämä on kiehtova kirjasarja, joka lumoaa erityisesti huolellisesti tehdyllä ajankuvauksella. Sarjan neljäs osa, Koston kukat, on jo ilmestynyt.

torstai 28. syyskuuta 2017

Oopperaa Venetsiassa

Tuntematon ihailijaKomisario Guido Brunettin tutkimuksiaDonna Leon: Tuntematon ihailija. Suom. Kaijamari Sivill. Otava, 2017.

Sinnikäs ihailija piinaa oopperalaulajaa, Guido Brunetti selvittää asiaa.

Nautin tavattomasti ensimmäisistä Guido Brunetti -kirjoista ja ahmin aina uuden heti kun sain sen käsiini. Sittemmin vähän kyllästyin ja muutama on jäänyt välistä lukematta. Sen huomasi tätä lukiessa, kun viitattiin vanhempiin asioihin, jotka todennäköisesti ovat tapahtuneet jossain aikaisemmassa kirjassa. Ei kuitenkaan lukemista kauheasti haitannut.

Tuntematon ihailija on aika mukaansatempaava kirja, jossa ei kauheasti vatvota takavuosien verovilppejä tai muita vauraiden tehtaanomistajien väärinkäytöksiä (jossakin aikaisemmassa Guido Brunetti -kirjassa  olin seota henkilöissä, kun mukana oli niin paljon näitä "kunniallisia hämärähemmoja"). Tiedän, että jotkut oikein rakastavat Brunetti-kirjojen ruokakuvauksia (ruokaohjeista on oma kirjakin olemassa), mutta minua Paolan jatkuva ruoanlaitto aikaisemmissa kirjoissa välillä jo ärsytti. Kyllähän tässäkin kirjassa syödään, mutta ei niin häiritsevässä määrin (tai sitten paneuduin muuhun juoneen enkä huomannut). Juoni oli aika yksinkertainen ja konstailematon, lisänä tietenkin poliisilaitoksen omat henkilöstökiemurat.

Siis yhteenvetona: pidin kirjasta, yhdellä kertaa sen luin loppuun, kun en malttanut laittaa pois odottamaan seuraavaa iltaa. Luultavasti otan kirjastosta jonkun aikaisemmin lukematta jääneen Brunetti-kirjan, jos silmiin osuu.

lauantai 26. elokuuta 2017

Vierailulla Burmassa ja itsessä

Sydämen ääntä ei voi unohtaaJan-Philipp Sendker: Sydämen ääntä ei voi unohtaa. Suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi. Gummerus, 2017.

Olen nähnyt ihastuneita kommentteja tästä kirjasta ja sitä edeltävästä Sydämenlyönneissä ikuisuus, joten lainasin kirjan kirjastosta, kun sen satuin näkemään. 

Kokonaisuutena kirja oli mielenkiintoinen ja mukaansatempaava, vaikka paikoin tuntuikin, että aikaisempi kirja olisi ollut hyvä lukea ensin. Kirja vie lukijan turvalliselle, mutta jännittävälle ja eksoottiselle matkalle aivan toisenlaiseen maailmaan. Ongelman ratkaisun etsiminen suorastaan vaatii käymään oudoissa paikoissa ja tapaamaan vieraita ihmisiä, tilanne on kaikin tavoin aivan erilainen kuin tavallisen turistin kohdalla. Päähenkilöllä Julialla on burmalainen veli, jonka seura mahdollistaa hänelle paljon sellaista, jota kuka tahansa amerikkalaisnainen ei voisi kokea.

Tästä kirjasta näkee, miten vahva on kirjallisuuden (ja mielikuvituksen) voima. Kirjan kerrontatapa ja yksityiskohtaiset kuvaukset antavat vaikutelmaa tositapauksesta, todellisuuspohjaisesta kerronnasta. Tuntuu, että Julia on olemassa ja että hänelle on todella tapahtunut tällaista. Lukija "tuntee" Burman tuoksuineen ja tapoineen kuin olisi itse käynyt siellä. Todellisuudessa kirjoittaja on saksalainen journalisti, eikä tapahtumilla ole todellisuuspohjaa, vaan kaikki on kirjailijan mielikuvitusta.

Kirjan alku muistutti hiukan romantica-lukemistoja, ja olihan yksi kirjan keskeisistä kysymyksistäkin "Miksi sinulla ei ole miestä?" Itsensä etsimisessä taas tuli mieleen Elizabeth Gilbertin Eat, pray and love. Aika samalla tavalla käsitellään minua, minua, minua. Molemmat kirjat antavat kyllä omalla tavallaan paljonkin ajattelemisen aihetta. Kenellekään ei varmaan tee pahaa pysähtyä aina joskus kysymään: Kuka minä oikeastaan olen ja mitä haluan elämältä? Mikä oikeastaan on tärkeää?

lauantai 12. elokuuta 2017

Worldcon

Worldconissa kävin kirjaostoksilla. Erinäisten seikkojen vuoksi varsinainen con-vierailu ei tullut kysymykseen, mutta kävin kuitenkin katsastamassa tunnelmaa myyntiosastolla, jonne pääsystä ei tarvinnut maksaa.

Myyntipuolella  ja kahvioissa liikuskeli kohtalaisesti ihmisiä, muutamia tuttujakin. Liikkeellä olivat myös mm. Ghostbustersit ja hienoja cosplay-asuja näkyi muutenkin. Joissain nimikirjoituspöydissä oli melkoisesti jonoa (esim. Robin Hobb), joissain jopa hyvin pitkiä jonoja ja tuntien jonotusta (George R. R. Martin). Muutamassa pöydässä oli vain muutamia nimmareiden pyytäjiä. Kirjojen lisäksi myytavänä oli runsaasti oheistuotteita, erityisesti animeen ja mangaan liittyvää.

Ostin muutaman kirjan (osa uusia, osa käytettyjä). Joistakin tulee sitten tännekin tekstiä, kunhan taas palaan kotimaahan ja ehdin lukea.

maanantai 7. elokuuta 2017

lyhytnovelleja

https://cdn.holvi.com/media/poolimage.image/2017/04/10/dcad44daed9aad156b6fbe964fb643c34ce615f2.jpgInspiroivia lyhytnovelleja

O. E. Lönnberg: Langanpäitä. Osuuskumma, 2017.


Lönnbergin Langanpäitä sisältää sata lyhytnovellia, hiukan pidempiä kuin sadan sanan raapaleet. Jokaisessa tekstissä lukijalle ojennetaan langanpäätä, tilannetta tai tapahtumaa, josta oma mielikuvitus voi keriä lisää.

Tekstit on ryhmitelty kolmeen osaan, "Katseita ja kohtaamisia", "Lupauksia ja odotuksia" sekä "Lähtöjä ja selviytymisiä". Osa teksteistä sijoittuu selvästi spefiympäristöön, osa voisi kuvata kenen tahansa naapurustoa. Monien tekstien teemana on jonkinlainen valinta tai tilanne, jossa ei ole mahdollisuutta valita. Tarinat, langanpäät, sisältävät enemmän kuin tekstin sanat kertovat.

Sivun mittaisia tekstejä on helppo lukea vaikka yksi kerrallaan tai sitten vain ahmia eteenpäin. Itse huomasin, että tuli aina vain käännettyä uusi sivu, vaikka ajattelin, että "tämä aukeama vain vielä".


Kuvittelen, että näitä langanpäitä olisi myös aika hedelmällistä lukea yksi kerrallaan, antaa idean hautua hiukan ja sitten kirjoittaa oma tarina tekstin inspiroimana. Jos olisin sanataideohjaaja, antaisin tällaisen tehtäväksi...




sunnuntai 6. elokuuta 2017

Pakene tai kuole

Stephenie Meyer: Kemisti. Suom. Ilkka Rekiaro. Otava, 2017.

Kemisti
Houkutus-sarjan kirjoittaja Stephenie Meyer liikkuu kirjailijana genrestä toiseen. Houkutuksen jälkeen julkaistu Vieras oli scifiä, Kemisti on jännityskirjallisuutta.

Kemisti osui mukaan kirjaston uutuushyllystä. Kirja oli lukulistallani heti kun kuulin, että tällainen on tulossa, joten oli mukava päästä siihen käsiksi melko tuoreeltaan.









Kemiallisen kuulustelun asiantuntija tietää liikaa ja hänet yritetään tappaa. Hän pakenee, mutta tappajat löytävät hänet kerran toisensa jälkeen. Varotoimiensa ansiosta hän selviää taas hetkeksi pakoon. Selvästikin hän on uhka jollekulle, vaikka hän ei itse tiedä, kenelle.

Kemisti sisältää vakoojaromaaneista ja vastaavista tuttuja kuvioita höystettynä tappavilla aineilla. Päähenkilö on nuori nainen, mikä on tämäntapaisissa tarinoissa melko harvinaista. Vainoharhaisuus on viisautta, kun pienikin erehdys voi maksaa oman hengen, ehkä myös jonkun muun. Vauhdikkaat ja jännittävät tapahtumat on kuvattu siinä mielessä todentuntuisesti, että helposti alkaa ajatella, millaista olisi olla pakosalla koko ajan ilman tietoa pysyvästä turvapaikasta. Romanttinenkin kuvio kirjasta löytyy, jälleen ensi ajattelulla mahdoton (vrt. Houkutus, Vieras).

Kemistin arvioisin kouluarvosanalla tyydyttävä, siinä 7 ja 8 tienoilla. Ihan mukavaa luettavaa.

perjantai 4. elokuuta 2017

Kotimaista kauhua

Anne Leinonen: Metsän äiti. Atena, 2017.

Metsänäiti

Kirjastosta ilokseni löysin tämän, jota olen jo jonkun aikaa havitellut luettavakseni...

Riina palaa kotikyläänsä kesätyöhön ja sekä menneet että nykyiset oudot tapahtumat nousevat esiin.

Metsän äiti on kiinnostava ja jännittävä kirja. Monet kirjan yliluonnollisistakin tapahtumista tuntuivat hyvin aidoilta ja luonnollisilta, vaikka eivät kuitenkaan silti itsestään selviltä tai ennalta arvattavilta. Leinonen osaa käyttää kansanperinteen aineksia tyylikkäästi, alleviivaamatta ja hienovaraisesti soveltaen. Kirjassa oli yllättäviä ja jännittäviä käänteitä. Muutaman kerran iho nousi kananlihalle... Nautinnollinen lukukokemus!