keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Paavo aloittaa koulun

Hammaskeiju
Eve Hietamies: Hammaskeiju. Otava, 2017.       

Kirjaston Jokeri-hyllystä tämäkin.  Olen joskus kauan sitten lukenut sarjan ensimmäisen osan, Yösyötön,  mutta en ole mitenkään palavasti kaivannut sille jatkoa.

Hammaskeiju on sujuvasti kerrottu ja uskottavakin tarina yksinhuoltajaperhen arjesta, kun lapsi aloittaa koulunkäynnin. Välillä vähän nauratti, välillä suretti, sellaista elämä on. Kehitysvammaisten asema ja monet lapsiperheen elämän kiemurat herättivät ajatuksia.  Jos olisin lukenut edellisen osan Tarhapäivä, olisin ehkä muistanut sivuhenkilöistä jotain, mutta luullakseni mitään kovin oleellista en silti menettänyt.

Ymmärrän tämän sarjan suosion ja luulen, että olisin itsekin pitänyt siitä kovasti toisessa elämänvaiheessa; nyt se jäi vain satunnaiseksi iltalukemiseksi. 

tiistai 21. marraskuuta 2017

tavisaatelisromantiikkaa

Sumulaakson kartanoTuija Lehtinen: Sumulaakson kartano. Otava, 2017.

Odotin huumorilla höystettyä leppoisaa romantiikkaa, mutta kirja olikin astetta "nykyaikaisempi",  sänkyyn mentiin railakkaasti baari-iltojen jälkeen.
Päähenkilö kuuluu aatelissukuun, ja kaiken lisäksi erittäin varakkaaseen sukuun. En ole kovin paljon nykyaatelisiin perehtynyt, joten en pysty sanomaan, onko kirjassa kuvatun kaltaisia asenteita ja käytäntöjä vielä oikeasti olemassa kureliiveineen ja aatelisen puolison etsimisineen.
Nappasin kirjan kirjaston Jokeri-hyllystä rentouttavaksi iltalukemiseksi, ja kyllä se sellaisena menetteli. Tuija Lehtinen kirjoittaa vetävästi, eikä mieleen tullut jättää kirjaa kesken, vaikka se aivan odotuksenmukainen ollutkaan. Loppu oli siinä mielessä pettymys, että se petasi selvästi sarjan seuraavaa osaa.


perjantai 17. marraskuuta 2017

Älä koskaan ikinä muutu

Ennen kuin mieheni katoaaSeija Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa. Gummerus, 2017.

Tästä kirjasta on puhuttu paljon, joten tartuin siihen, kun kirjaston jokerihyllyssä se oli saatavana.

Kertojan mies, aviopuoliso, ilmoittaa kymmenen aviovuoden jälkeen halunneensa aina olla nainen. Kertoja kokee menettävänsä ihmisen, jota rakasti. Hän myös tuntee tulleensa petetyksi, kun puoliso ei olekaan se, millaiseksi hän on luullut. Olisiko naisen pitänyt tietää, vaistota? Mikä avioliitossa oli totta, mikä jotain muuta? Etsikö aviomies liitosta vain omaa naiseuttaan?

Kirja käsittelee tilannetta nimenomaan ja vain aviovaimon näkökulmasta. Tuttu ihminen lakkaa olemasta, tilalle tulee joku muu. Samalla koko elämä muuttuu. Vaimo ei osaa eikä oikein haluakaan olla tukena muutoksessa, vaan hän haluaisi kaiken pysyvän ennallaan.

Kirjaa on ihailtu ja paheksuttu, siihen on tartuttu raflaavan aiheen ansiosta, pohjautuuhan se kirjoittajan omaan kokemukseen. Ihailussa puhutaan kielestä, teoksen rakenteesta, Kristoffer Kolumbuksesta ja kirjoittajan rohkeudesta. Paheksuvassa kritiikissä taas todetaan, että kirja käsittelee vain aviovaimoa, joka tuskittelee omaa menetystään ja transihminen jätetään yksin vaikeuksineen.

Minut kirja jätti loppujen lopuksi aika kylmäksi. En oikein osannut samastua vaimoon, joka hautaa miehensä paitoja perunapeltoon, vaikka tavallaan vähän ymmärränkin häntä.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Rikoksia 1920-luvun Helsingissä

Virpi Hämeen-Anttila: Kuka kuolleista palaa. Otava, 2016.


Kuka kuolleista palaaKarl Axel Björkin tutkimuksia, osa kolme
  Kuka kuolleista palaa on Virpi Hämeen-Anttilan 1920-luvun Helsinkiin sijoittuvan dekkarisarjan kolmas osa. Päähenkilö Karl Axel Björk on valtionhallinnon virkamies, joka valmistelee historia-aiheista väitöskirjaa ja tutkii rikoksia.

Björk on sävykäs päähenkilö, jolla on vahvat ihanteet ja pyrkimykset. Hän valitsee vaatteensa huolella ja pyrkii käyttäytymään sopivalla tavalla ja toimimaan oikein. Häntä kuitenkin kiehtoo myös valepukuun pukeutuminen  ja alamaailman joukossa liikkuminen. Björk on miellyttävän inhimillinen ilman supersankarielkeitä; toisaalta hän käyttäytyy pitkälti aikansa ihanteiden ja mallien mukaisesti.

Kuka kuolleista palaa -teoksessa tapahtuu tuhopolttoja. Erääseen tuhopolttoon liittyy kuollut mies ja avonainen kassakaappi, jossa olisi pitänyt olla huomattava summa rahaa. Björk kiinnostuu tietenkin tapauksesta. Hänellä on kuitenkin myös henkilökohtaisia huolia: rakkausasioissa on ongelmia ja kaiken lisäksi Siperiassa matkustellut isä palaa elävänä kotiin kaikkien odotusten vastaisesti.

Tämä on kiehtova kirjasarja, joka lumoaa erityisesti huolellisesti tehdyllä ajankuvauksella. Sarjan neljäs osa, Koston kukat, on jo ilmestynyt.

torstai 28. syyskuuta 2017

Oopperaa Venetsiassa

Tuntematon ihailijaKomisario Guido Brunettin tutkimuksiaDonna Leon: Tuntematon ihailija. Suom. Kaijamari Sivill. Otava, 2017.

Sinnikäs ihailija piinaa oopperalaulajaa, Guido Brunetti selvittää asiaa.

Nautin tavattomasti ensimmäisistä Guido Brunetti -kirjoista ja ahmin aina uuden heti kun sain sen käsiini. Sittemmin vähän kyllästyin ja muutama on jäänyt välistä lukematta. Sen huomasi tätä lukiessa, kun viitattiin vanhempiin asioihin, jotka todennäköisesti ovat tapahtuneet jossain aikaisemmassa kirjassa. Ei kuitenkaan lukemista kauheasti haitannut.

Tuntematon ihailija on aika mukaansatempaava kirja, jossa ei kauheasti vatvota takavuosien verovilppejä tai muita vauraiden tehtaanomistajien väärinkäytöksiä (jossakin aikaisemmassa Guido Brunetti -kirjassa  olin seota henkilöissä, kun mukana oli niin paljon näitä "kunniallisia hämärähemmoja"). Tiedän, että jotkut oikein rakastavat Brunetti-kirjojen ruokakuvauksia (ruokaohjeista on oma kirjakin olemassa), mutta minua Paolan jatkuva ruoanlaitto aikaisemmissa kirjoissa välillä jo ärsytti. Kyllähän tässäkin kirjassa syödään, mutta ei niin häiritsevässä määrin (tai sitten paneuduin muuhun juoneen enkä huomannut). Juoni oli aika yksinkertainen ja konstailematon, lisänä tietenkin poliisilaitoksen omat henkilöstökiemurat.

Siis yhteenvetona: pidin kirjasta, yhdellä kertaa sen luin loppuun, kun en malttanut laittaa pois odottamaan seuraavaa iltaa. Luultavasti otan kirjastosta jonkun aikaisemmin lukematta jääneen Brunetti-kirjan, jos silmiin osuu.

lauantai 26. elokuuta 2017

Vierailulla Burmassa ja itsessä

Sydämen ääntä ei voi unohtaaJan-Philipp Sendker: Sydämen ääntä ei voi unohtaa. Suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi. Gummerus, 2017.

Olen nähnyt ihastuneita kommentteja tästä kirjasta ja sitä edeltävästä Sydämenlyönneissä ikuisuus, joten lainasin kirjan kirjastosta, kun sen satuin näkemään. 

Kokonaisuutena kirja oli mielenkiintoinen ja mukaansatempaava, vaikka paikoin tuntuikin, että aikaisempi kirja olisi ollut hyvä lukea ensin. Kirja vie lukijan turvalliselle, mutta jännittävälle ja eksoottiselle matkalle aivan toisenlaiseen maailmaan. Ongelman ratkaisun etsiminen suorastaan vaatii käymään oudoissa paikoissa ja tapaamaan vieraita ihmisiä, tilanne on kaikin tavoin aivan erilainen kuin tavallisen turistin kohdalla. Päähenkilöllä Julialla on burmalainen veli, jonka seura mahdollistaa hänelle paljon sellaista, jota kuka tahansa amerikkalaisnainen ei voisi kokea.

Tästä kirjasta näkee, miten vahva on kirjallisuuden (ja mielikuvituksen) voima. Kirjan kerrontatapa ja yksityiskohtaiset kuvaukset antavat vaikutelmaa tositapauksesta, todellisuuspohjaisesta kerronnasta. Tuntuu, että Julia on olemassa ja että hänelle on todella tapahtunut tällaista. Lukija "tuntee" Burman tuoksuineen ja tapoineen kuin olisi itse käynyt siellä. Todellisuudessa kirjoittaja on saksalainen journalisti, eikä tapahtumilla ole todellisuuspohjaa, vaan kaikki on kirjailijan mielikuvitusta.

Kirjan alku muistutti hiukan romantica-lukemistoja, ja olihan yksi kirjan keskeisistä kysymyksistäkin "Miksi sinulla ei ole miestä?" Itsensä etsimisessä taas tuli mieleen Elizabeth Gilbertin Eat, pray and love. Aika samalla tavalla käsitellään minua, minua, minua. Molemmat kirjat antavat kyllä omalla tavallaan paljonkin ajattelemisen aihetta. Kenellekään ei varmaan tee pahaa pysähtyä aina joskus kysymään: Kuka minä oikeastaan olen ja mitä haluan elämältä? Mikä oikeastaan on tärkeää?

lauantai 12. elokuuta 2017

Worldcon

Worldconissa kävin kirjaostoksilla. Erinäisten seikkojen vuoksi varsinainen con-vierailu ei tullut kysymykseen, mutta kävin kuitenkin katsastamassa tunnelmaa myyntiosastolla, jonne pääsystä ei tarvinnut maksaa.

Myyntipuolella  ja kahvioissa liikuskeli kohtalaisesti ihmisiä, muutamia tuttujakin. Liikkeellä olivat myös mm. Ghostbustersit ja hienoja cosplay-asuja näkyi muutenkin. Joissain nimikirjoituspöydissä oli melkoisesti jonoa (esim. Robin Hobb), joissain jopa hyvin pitkiä jonoja ja tuntien jonotusta (George R. R. Martin). Muutamassa pöydässä oli vain muutamia nimmareiden pyytäjiä. Kirjojen lisäksi myytavänä oli runsaasti oheistuotteita, erityisesti animeen ja mangaan liittyvää.

Ostin muutaman kirjan (osa uusia, osa käytettyjä). Joistakin tulee sitten tännekin tekstiä, kunhan taas palaan kotimaahan ja ehdin lukea.